ADHD/AS/BD STUDENT

 Keitetty makaroni lävistää seinän

 

"By my God have I leaped over a wall." (Ps. 18:30) 

  Vahingossa hammaslääkäriksi

Keväällä 1971 valmistuin kolmen ällän ylioppilaana, joita me kaikki olemme - Luotuja, Langenneita ja Lunastettuja. Olin nauttinut opiskelusta kielilinjalla, mutta suunnitelmat lähtemisestä opiskelemaan teologiaa  muuttuivat koettuani vapaakirkollisen herätyksen. 

   Jumala ei halunnut minusta teologia, vaan muuttaa elämäni. Ajattelin, että ehkä lääkärin ammatti onkin parempi lähetystyössä. Olin suorittanut lyhyen matematiikan oppimäärän, enkä lukion fysiikan ja kemian kursseja siis ollenkaan. 

  Naapurin tytöltä sain kuulla, että Turun yliopiston lääketieteelliseen tiedekuntaan voi pyrkiä tenttimällä lukion fysiikan ja kemian kesäkurssilla. Sain suoritettua kemian kurssin, mikä riitti, mutta pääsykokeissa putosin rimaa hipoen lääkärikoulutuksesta. 

  Olin valinnut toiseksi vaihtoehdoksi hammaslääketieteellisen tiedekunnan asiaa sen enempää ajattelematta. Siihen pisteeni riittivät. Alkuopetuksen aikana en ollenkaan vakuuttunut uravalinnasta, jota en ollut pelkäävänä hammaspotilaana koskaan edes ajatellut ja johon kömpelönä en kokenut olevani kykenevä. Suunnittelin uutta yritystä lääkikseen seuraavana vuonna, mutta voimavarani siihen olivat jo ehtyneet.

Turun kaupunkilähetyksen ylioppilaskoti

  Opiskelijan arkea ensimmäisen opiskeluvuoden syksyllä 1971.

Kiitos, Jeesus, sinä autoit ahdingosta. Väsyneenä, nälkäisenä ja pää sekaisin orgaanisen kemian kaavoista menin tenttiin, mutta palasin voittajan. Hallelujaa! Haukitentistä tuli kiitettävä?! (Aloitimme ryhmäni kanssa anatomian opiskelut tutustumalla Turun torilta hankkimani hauen sisäkaluihin. (Seuraavan vuorossa oli rotta - sitä ei tarvinnut itse pyydystää.) 

   Lääketieteen opetusta 1970-luvulla leimasi materialistinen ihmiskuva. Keho erotettiin sielusta ja sen mukaisesti psykologian kurssi oli vain muutama vaivainen oppitunti.  Kohtasin pelkoni käytännön työssä. Osallistuin ylioppilaskodin ystävän vetämänä mukaan opiskelijapolitiikkaan, aikana, jolloin Turun marxilaiset nuoret valtasivat Ylioppilaiden kristillisen yhdistyksen ja ylioppilaskunnassa äänestyttivät joka pilkusta ja pisteestä.

Turun yliopiston hammaslääketieteen laitos

 Omasta kapinoinnistani huolimatta suoritin kummitätini rohkaisemana kandidaatin tutkinnon päätökseen ja siirryin kliiniselle jaksolle ensimmäisten joukossa. Lieneekö potilastyön ja elämän kokemuksen opettamana, mutta hammasklinikan opettajilla oli kokonaisvaltaisempi ihmiskäsitys: "Asiakas on enemmän kuin hampaankantoteline." Mitä tutummaksi työ tuli, sen mielenkiintoisemmaksi se muodostui.

The Art and Sciense of OPERATIVE DENTISTRY (38)
(zoomaa)

 Kiitos myös innostavien opettajien. Hammashoitopelko haihtui, kun näin ja ymmärsin, mitä tehdään ja sain itse opetella työskentelemään suussa. 

   Teoreettiset opinnot ja työskentely lisäsivät tietotaitoani. Seurakuntayhteys Turun vapaakirkossa hoiti rikkinäistä minäkuvaani, itsetuntemukseni lisääntyi ja pelkonikin saivat oikeat mittasuhteet. 

 Olin melko askeettinen. Impivaaran ylioppilaskodin pojat utelivat, liekö minulla muita housuja, kun kuljin aina samoissa vaatteissa. 

  Elin vähillä varoilla, jotka sain isän järjestämistä kesätöistä. Suu oli ollut epämääräinen monttu finninaamassa, jota ei muutenkaan paljon välittänyt katsella. Hampaista olivat mielessä vain etuhampaat, joita turhaan yritin valkaista Teelak-tahnalla. 

   Eheytymisen myötä sovelsin oppimaani kertomalla pikkupotilailleni, kuinka hampaat ovat kuin helminauha punaisella sametilla. Peilistä on yhdessä niitä katseltu ja pikkusormi on saanut tunnustella takimmaisiakin hampaita. Kuutonen, ensimmäinen pysyvä poskihammas, on kuin pieni lammas, jota pitää huolella hoitaa.

  Turun sokeritutkimukset (TSS), professori Larmaksen ehkäisevän hammashoidon periaatteet huumorilla höystettynä ja dosentti Talan aatteet sytyttivät minut kansanterveystyölle. Sara-siskoni ensimmäinen vaihduntavaihe oli juuri niihin aikoihin meneillään, ja hän sai kuulla ensimmäiset valistussaarnani.

Klikkaa.

   Ensimmäisen potilaan kohtaaminen oli elämäni jännittävämpiä kokemuksia. Yhden hampaan pieni paikkaus kesti välitarkastuksineen kaksi tuntia. Toimenpide, joka tänään on kymmenen minuutin rutiinitoimenpide. 

  Niskani oli seuraavana päivänä niin krampissa, että tuskin pystyin kävelemään, mutta tekevä oppii. Siitä alkoi kutsumukseni poran varressa. Proteesiopin työt (hoito, jolla korvataan puuttuvia hampaita tai hammaskudosta, korjataan purentaa ja hampaiden ulkonäköä) olivat minulle vaikeimpia ja useimmiten sain työni valmiiksi viimeisten joukossa.

Jos kysyt kandilta, paljonko kello on, hän saattaa pyörtyä.

Peilityöskentelyn osasin luonnostaan - teen usein asiat päinvastoin kuin pitäisi. 

   Sain luottavaisen sokean miehen potilaakseni. Poratessani hänen oikean alaleuan poskihammastaan laajensin kaviteettia (puhdistettu paikattava reikä) päinvastaiseen suuntaan eli poistin tervettä hammaskudosta. Keskeytin toimenpiteen ja olin hetken hiljaa: "Eihän se sitä näe." 

  Uskalsin kuitenkin helpotuksekseni kertoa asian hänelle eikä hän ollut siitä moksiskaan. Kerran jouduin tekemään arvokkaan kultasillan uudestaan, kun sitä ei saatu sovitettua suuhun eri linjassa olevien hiontojeni takia. Säästyin siitäkin haukkumisilta Turun hyvässä hengessä. Sanotaan, että nuorena sitä sattuu ja tapahtuu, mutta vanhana vain sattuu. Hampaan paikkaus

   Proteesiopin professori Koivumaa  myhäili kätellessämme kurssin valmistujaisillallisilla Hamburger Börsissä  (sama hotelli, jossa isä ja äiti yöpyivät häämatkallaan elokuussa 1949): "No, valmistuithan sinäkin."