MY EASTER

Eksyksissä

 

"And when he had thus spoken, he went before, ascending up to Jerusalem." (Luke 19:28)

- Lääkäri Luukas kertoo Jeesuksen viimeisestä 30 kilometrin matkasta Jerikosta Jerusalemiin pääsiäistä edeltävällä viikolla. Vaellus oli pelkästään tien vaarallisuuden ja korkeuseron takia (898 metriä) hyvin raskas. Jerikontie

Myräkkä

Kullervo Kemppinen Satakunnan Kansa 2000

Katseeni lipuu yli auringon kilossa lepäävien tutureiden. Saan seurata jylhää luontodokumenttia kuin teatteriaitiosta eläytyen Lumikuru-kirjan tarinaan: "Tässä tähystäjä Kemppinen ja saksalainen Junkers JU-88 sotalennolla vuonna 1944."

Sompion Nattaset

   Kun koneemme alkaa laskeutumaan kohti Ivalon kiitorataa, erottuvat Nattasten kerot oikealla Sompion erämaassa. "Kuin neidon rinnat", valistaa Raino. Huikkaan tovereilleni: "Ilma on kuin morsian!" ja ikuistan panoraaman diafilmille.  (1)

   On pääsiäistä edeltävä viikonloppu, perjantai 9. päivä huhtikuuta vuonna 1976. Yhteinen unelma hiihtovaelluksesta Saariselällä on toteutumassa. Markuksen ja Rainon kanssa olimme suunnitelleet retkeä helmipakkasilta asti. Opiskelun ja muiden töiden lomassa olimme keränneet kamppeita kokoon ja miettineet muonitusta. 

   Loppusuoralla olevien opiskelujen lomaan olin saanut puristettua viikon vapaata. Ainoastaan patologian seminaari täytyi jättää väliin. Eilen Turun rautatieasemalle ilmestyi kolme sankaria rinkkoineen, leipälaukkuineen ja pulkkineen. Tampereella junanvaihto kymmenen maissa. Odottaessamme yöjunaa pohjoiseen laulujoutsen pariskunta töräyttää kevättervehdyksen.

Etelän miehet Ivalossa.

  Seinäjoen kohdalla uni voittaa matkalaiset. Rovaniemeltä jatkamme lentäen. Onnistuneen laskeutumisen jälkeen nautimme lounaan Keskusbaarissa, josta yhden jälkeen jatkamme matkaa taksikyydissä Ahvenjärvelle. Mersun ulkomittari näyttää kolmea lämpöastetta. Radiosta kuulemme viimeiset terveiset muusta maailmasta: "Merenkulkualan lakko jatkuu." 

    Puolessa tunnissa olemme outamaassa neljän peninkulman päässä lähimmistä ihmisasunnoista. Kylmä tuuli puhaltaa kiveliössä. Hiljaisuus on käsin kosketeltava - siinä unohtuvat tenttipaineet ja potilastyöt. Jalkaudumme suksille ja heilautamme rinkat selkäämme. 

Tunturiin

 Vielä varustepulkan valjaat kiinni ja sitten suunta kohti etelää. Skidooura näyttää suuntautuvan Luirojärvelle. Kotajärvellä meitä vastaan nelistää yhdeksän poron parttio. Sivuutamme ikivanhan kämpän luhistuneen hirsikehikon, joka on hautautunut puolen metrin syvyiseen hankeen. Suksien liukuessa kevyesti hankiaisella hengähdän ja totean puuskuttaen: "Tästä ovat tohtorit ennenkin  kulkeneet - tuossa muinaisessa autiomajassa tohtori Lönnrot ja dosentti Castren viettivät joulua vuonna 1841."

 Seinähirsissä kerrotaan kauan säilyneen matkalaisten nimikirjaimet. He olivat matkalla Sallasta pohjoiseen. Muinaisesta Jäämerelle suuntautuvasta kulkuväylästä nimensä saanut laakso seuraa Maantiekurunojan juoksua. Tavoitteemme on viidentoista kilometrin ja noin viiden tunnin takana oleva Sarviojan autiotupa. "Ennen pimeää olemme kämpällä," mietiskelen. (2)

 Olemme ensimmäistä kertaa yhdessä koilliskairassa, joka ei vielä silloin ollut turistien miehittämä kansallispuisto. Edessä jutaa kookas Vakka-Suomen kasvatti Markus, joka opiskelee yhteiskuntatieteitä. Hän on sitkeä maalaistalon poika. Vaalea Raino, joka jarruttelee hänen pulkkaansa, on tasapainoinen lääkäri. Hän on tottunut itsenäiseen työskentelyyn ja tarkkaan perehtynyt eräretkeilyn salaisuuksiin. (3)

   

Maantiekurussa 28.8.1969

   

   Tämä on kolmas vaellukseni Saariselällä. 1960-luvun loppupuolella samoilimme naapurin Jorman ja Mike-veljen kanssa näillä samoilla selkosilla. Maakotka, ilmojen kuningas, leijaili uljaana Kaarnepään yllä. Kerran eksyimmekin  suunnistaessamme Kopsusjärveltä Luirolle. Ajauduimme liiaksi oikealle väärään tunturisatulaan. Se ei valoisana kesäaikana paljon tahtia haitannut. 

  

   Nyt on hankikelit, matkanteko maittaa ja tunnelma on korkealla. Olemme kaikki hyvässä fyysisessä kunnossa. Taivaalle alkaa huomaamatta kasautua pilviä. Männikkö vaihtuu vaivaiskoivurinteeksi noustessamme ylemmäs kohti Kaarnepään rinteitä. Olemme hiihtäneet jo kolme tuntia. Aurinko laskeutuu Kaunispään takana harsopilveen. Emme osaa lukea taivaan merkkejä. Lumimyräkkä yllättää etelän miehet. Voimistuvan tuulen mukana vitilunta tuiskuaa kasvoillemme.

   Edessä on reitin vaativin osuus, jossa meidän on käännyttävä itään ja suunnistettava Sarvijoen sivuhaara seuraten autiotuvalle. Joudumme erkaneman huolettomalta kelkkajäljeltä. Matkaa autiotuvan suojaan on enää viitisen kilometriä, mutta sakenevassa lumisateessa se alkaa olla sama, kuin yrittäisi säkki päässä kulkea lähimetsästä kotiin. Hiihdämme kompassisuunnassa 22-50, mutta vähäiset kiintopisteetkin peittyvät lumiverhoon. 

   Kapuamme hinauksessa toistemme tuntumassa viistorinnettä kohti selännettä, joka on lähes 500 metriä merenpinnan yläpuolella. Luminen hanki peittä alleen maamerkit ja edellisten sivakoitsijoiden jäljet katoavat kuin aavepartion jäljet pimeyteen. Näkyvyys on tuskin suksenkärkeä kauempana kovan tuulen puhaltaessa oikealta. Sakeneva lumipyry on saartanut meidät. Taivas ja maa ovat kadonneet eikä rinteen kaltevuutta enää erota. (4) Olo on kuin Avaruudessa

Puuraja

   Tilanne on painajaismainen. Hien kostuttamat anorakin selkämykset jäätyvät koppuralle. Keho vaikeroi nesteen puutteessa. Kohmeisin käsin taitamme suklaapatukan nälkäämme. Kielloista huolimatta Markus haukkaa lunta.

   "Kovan tuulen ja lämpötilan yheisvaikutus vastaa purevuudeltaan katakymmentä astetta pakkasta", puntaroi Raino kylmän nipistellessä poskipäitämme. (5, 6)

 

   Kuusi tuntia tauotta on vierähtänyt suksien päällä ja ajaudumme tietämättämme liikaa oikealle länteen. Meno jatkuu vaitonaisena jäisen etelätuulen piiskatessa kasvojamme. Olemme eksyksissä. Pelko iskee tajuntaan: "Tämäkö on matkani pää?" Elämäni filminauha välähtelee sumentuneen mieleni kankaalla kuin revontulet pohjoisen taivaalla. 

   Kuin robotti työnnän vuorotahtia ja vajoan yhä syvemmälle ajatusteni syövereihin. Utuiset haaveet vierivät päässäni; nuoruuden kultaiset päivät, valmistujaisjuhlat ensi kuussa. Tuttuja kasvoja vilistää päässäni; Pipsa, Mervi, Mari, Liisa ja Heidi asemalaiturilla. Verraton matka nostalgisessa puuvaunussa; Juken luokkatoveri Mervi mukana jakamassa matkaa laulaen kansamme kansanlauluja, hengellisiä veisuja ja retkivärssyjä. Nyt on pilkkosen pimeä, ja puhurissa soi Albinoni´s Adagio 
 "Perille autiotuvan lämpöön!" pakkomielle valtaa ajatuksen.

   Junamatkalla olimme nauttineet Mervin leipomia evässämpylöitä - ihana vastaleivotun pullan tuoksu synnyttää kaipauksen: "Äiti, anna lämpimäinen!" Havahdun hereille lumihiutalaiden koskettaessa huuliani. Minua pelottaa ja paleltaa. Vaivaiskoivun oksa raapaisee kättäni herättäen minut painajaiseen. "Missä isä on?" "

Enkö saakaan perustaa perhettä?" näen lumipilven pyörteessä pellavapäisiä nappisilmiä.

Ukselmakuru 1976

   "Käännätkö pulkan!" Raino huikkaa äänen hukkuessa tulen ulvontaan. Rasitus koettelee fyysisenkin kestokyvyn rajoja. Horjahtelen yhä enemmän ja on täysi työ pysytellä toisten perässä. Nuorukaiset jolkuttelevat kuin ajoporot.

 Punnerramme Lapin yössä kuin lumipuvussa eteenpäin. Tuuli puskee vastaan. Voimakas ahdistus lamaa mielen ja jäiset hartiat puistattavat olemusta. Silmälasit huurtuvat yhä enemmän, ja sitä myöten yhteys hyiseen ulkomaailmaan ohenee. Pyrimme suojaan paljakasta ja osumme kurun pohjalle, jota luulemme Sarvijoen laaksoksi. Tuuli helpottaa, mutta syvät kurut ovat kairan kylmimpiä paikkoja.

   "Tästähän ei ole enää pitkämatka, " ajattelen harhaisena kymmenen tunnin urakka takanamme.
Yritän vielä epätoivoisesti pimeyden ja uupumuksen valtaamana etsiskellä autiomajalle johtavaa moottorikelkkauraa. Pelastus on tulitikun raapaisun päässä, mutta epäilen taitojamme leiriytyä eikä kylmä hanki houkuttele yöpymään, kun hirsikämppä siintelee edessä kangastuksen tavoin. Sillä välin toverit ovat saaneet louvaatteen pystytetyksi kiven kupeeseen.

"Hessu, laitatko keiton lämpiämään ja teeveden tulelle!"
Rainon käsky pysäyttää sekoiluni ja lämpöasun ja sukkien vaihto helpottavat oloa.
Nautimme hartaudella pussikeittoaterian ja hörpimme lämmittävää saikkaa. Kelottuneen maapuun tulenhehku raukaisee jäseniämme loimun valaistessa Pohjolan yötä. Rakovalkealla

   "Kyll´ on kovaa!" huokaisemme yhteen ääneen ja avaamme ansaitsemamme Heidin yllätyspaketin.
"Hei! Tässä on Ressu eksyksissä-sarjakuva," Markus huudahtaa. Mukana on paljon muuta mieltä ja suuta piristävää. Vähitellen hiljaisuus laskeutuu leiriin. Tervaksen tuoksussa ajatus kelaa jo tyhjää ja suden hetkellä hivuttaudumme untuvapussin suojaan. Vain pressu ja makuualusta erottavat meidät tiiviiksi poljetusta lumesta. Raukeat silmät sulkeutuvat. Kaarnepään ja Lupukkapään tunturit kuin vartijat kätkevät meidät suojaansa.

Maantiekuru palmusunnuntaiaattona 1976

 

 Heräämme kohmeisena seitsemän aikaan aamuaskareisiin. Sitten koskemattomalle hangelle kartoittamaan olinpaikkaamme. Markus huomaa pian tutun maastokohdan, ja toteamme yllätykseksemme, että olemme Maantiekurussa! Olemme kaartaneet poispäin Sarvijoen autiomajasta.  Mieleeni nousevat junamatkalta Raamatun lukuhetkestä Psalmin 46 sanat: "Jumala auttaa jo aamun koittaessa." 

   

   Palaamme asennolle ja värkkäämme kaurapuuroa ja kahvit. Puolen päivän jälkeen olemme jo matkalla Luirolle, jossa olisi ollut lähin erämaapuhelin. Peninkulman taival etelään pitkin Maantiekurua. Auringon kilo loistaa pilviverhosta Lupukkapään takaa.  Puolentoista tunnin rupeaman jälkeen alkaa Lurirojärven pinta pilkistelemään mahtavan Sokostin juurella. Hörppäämme välillä kahvit termoksesta ja jatkamme nuoskakelissä lumen paakkuuntuessa suksen pohjiin.

Retkipäiväkirja

   Neljän tunnin hiihtourakka on takana, kun saavutamme Luirojärven pohjoisrannan. Yllätykseksemme navakka etelätuuli alkaa piiskaamaamaan vettä taivaan täydeltä - puolen tunnin unohtumaton kokemus reilun kilometrin leveällä lumikentällä. Viiden tunnin hiihtovaellus ja toivottomalta tununut järven ylitys räntäsateessa on takana, kun vihdoin uupuneina saavutamme etelärannan. Tuvan räiskyvä kamina ja lihamakaronimuhennos ovat autuutta rääkätylle olemuksellemme. Auringon laskun jälkeen nautimme vielä räiskäleitä tyttöjen antaman vadelmahillon kera. "Jumala on antanut meille rikkaan vaelluksen," toteamme oikaistessamme laverille.

Luiro

Luirojärvi ja Sokosti pääsiäisviikkolla 1976

Halki suuren Sompion ajaa Luiro, loppumattomien korpien ja aapojen mutkainen väylä. Syvällä Saariselän piiloissa, päiväpuolilla, on pieni Luirojärvi. Viidet, kuudet korkeat tunturipäät piirittävät sitä melkein joka taholta, vartioitsevat ja katselevat kuin omaansa - kirkasta yksinäistä erämaan silmää. Vanhat harmaat tunturiköyryt, lumilakit, ovat ankarassa kierrossa omansa ympärillä, pää pään vieressä - Ruotmutti, Kaittimi, Vasalyömä ja Joukhaispää. Vielä Sokostipääkin, valtavista paasista rakennettu rakkainen paasi, katselee yli seitsemänsadan korkeuksista.
- Samuli Paulaharju

Suomu-Sokosti (zoomaa klikkaamalla)

Viitteet 

Laulujen laulu (zoomaa)

 

1. Pohjolan tuulet

2. Raunio

3. UKK:n kansallispuisto

4. Lumimyrsky Saariselällä

5. Jäätävän kylmän rajamailla 

6. Myrsky

 

Tunturisatu

Illan suussa kämpälle pölähtää muitakin pääsiäisviikon retkeilijöitä. Lumet pudisteltuaan he asettuvat aterioimaan. Seuraamme vieraitamme taaempana vaihtaen jonkun sanan kuulumisia. Vähitellen itsekukin alkaa hankkiutumaan yöpuulle. Me ylälaverille ja muu sakki alakerrokseen.

   Kavutessani ylös vilkaisen seinän vierustalle asettuvaa tyttöä. Tiina luo katseensa minuun ja sanoo kutsuvasti: "Tule." 

  Palaan hänen tykönsä ja kehotuksesta hivuttaudun arastellen porontaljalle hänen viereensä. Kamiinan valkean hohteessa luen hänen katseestaan: "Siinä hän on. Ihastukseni pysähtyy ja jää seinän vierustalle. Hän on kuin nuori hirvas. Hän katsoo minua tuvan varjoista." Kuiskailemme toisillemme ja odotamme muiden nukahtamista. "Kaunoiseni, anna minun nähdä kasvosi, metsäkyyhkyjä ovat silmäsi," hyväilen punertavia poskiasi ja silitän vaaleata, hentoa tukkaasi. 

   Shamppoon tuoksu tunkeutuu sieraimiin. Hampaasi ovat kuin helminauha punaisella sametilla. Hän tulee yhä lähemmäksi kiinni minuun ja tunnemme sydäntemme kiihtyvän sykkeen. "Sinun rintasi ovat kuin poron vasat." Olet vienyt sydämeni yhdellä silmäyksellä. Miten ihana on rakkautesi, tunturin tyttö, jonka latu yhtyi latuuni. "Olet paratiisi kylmän erämaan keskellä, jonka purojen äärellä kasvaa maukkaita marjoja. Sinä olet puutarhan lähde, johon virtaavat tunturipuron vedet." Paratiisi

   Havahdun ohikiitävän hetken unelmoinnista, jonka houkutteleva kutsu synnytti. Kokemattomana poikamiehenä pakenin paikalta vaellustovereideni viereen lavitsalle. Tunturisatu


"Lumikorpien tyyni ja mahtava vyö,
puut korkeat taivasta halaa.
Yli maisten vaarojen palaa,
ikitähtien ääretön loistava vyö."
- Vilppu Kaukonen



Nuotit Tunturisatu