HOPE

Elämää hoitojen jälkeen

Nuoripari löytää syksyllä tilavamman asunnon, jossa Tapion lapsillakin on oma huone. Näin he voivat vierailuillaan yöpyä mukavammin ja nauttia isän läsnäolosta enemmän kuin koskaan. Toipilaan hiukset kasvavat tummempina uudelleen. Hoitotuloksen varmistamiseksi annetaan vielä viiden viikon aikana sädehoitoa. Joulun ja uudenvuoden pyhät vietetään lasten riemuksi yhdessä.

Vaikka poikamme tilanne näyttää valoisammalta, meidän parisuhteemme kariutuu näissä tyrskyissä. Ajaudumme kyynelten meren rannalle. 

Kolmesta tyttärestämme kaksi menee äidin puolelle, ja he katkaisevat yhteytensä minuun täysin. Menetän samalla yhteyden kolmeen lapsenlapseeni. Toivo katoaa kirjaimellisesti elämästäni. En myöskään saa osallistua kuopuksemme hääjuhlaan. Muutan syrjäkylälle nuolemaan haavojani. Omassa vapaudessa on puolensa, mutta yksinäisyys, kun ei voi jakaa arjen iloja ja suruja, rupee syömään miestä. 

Pienestä maalaisseurakunnasta löydän hoitavan yhteyden ja retket lähimetsiin rauhoittavat levotonta mieltäni. Hiljaisina joulun pyhinä tuska kuitenkin selättää miehen. Tellervo-tyttären vierailu tapaninpäivänä helpottaa hetkeksi synkkyyttäni, mutta itsetuhoiset ajatukset valtaavat pian mieleeni. Välillä huudan ja itken sieluni kipua yhä harventuvalle ystäväjoukolle. Heidän huolenpitonsa seurauksena saan "sinivuokot" vieraakseni uudenvuodenpäivänä. Pääsen ambulanssikyydillä kaupungin päivystykseen, missä empaattinen lääkäri kirjoittaa minulle lähetteen mielenterveyskeskukseen.

Tapion suvantovaihe ei kestä kauan. Helmikuussa alkavat oireilut; oikean silmän mustuainen suurenee ja päätä kivistää. Aluksi sen arvellaan olevan sädehoidon jälkeistä turvotusta aivoissa, mutta kuvaukset järkyttävät jälleen; etäpesäke on ilmaantunut näköristin alueelle. Jaan synkät uutiset veljeni kanssa ja itken lohduttomasti. Tajuan, että lähtölaskenta on alkanut. Kortisoni-lääkityksen seurauksena mies turpoaa, ja vaatekaapin sisältö menee uusiksi. Säärihaavat ja nesteen kertyminen niveliin hankaloittavat liikkumista. 

Tytöt kannustavat kuukasvoista isäänsä. Vanhempi sanoo, että tämä puuskuttaa kuin virtahepo. Nuorempi lohduttaa taputellen: "Iskä, et sä ole lihava." Sädehoitoa päädytään antamaan vielä kymmenen kertaa turvarajojen puitteissa. Lääkärit kertovat, ettei sädetystä pystytä kohdentamaan kuin osaan kasvainta. Tellervon päivänä sädehoitojaksojen lomassa lounastamme Tapion kanssa hänen syntymäkaupungissaan. Autolle palatessamme poikani tarttuu käteeni ja kertoo yhteisistä seikkailuistamme. Olen sanaton ison miehen rakkauden kosketuksesta hänen muistellessaan lapsuuden leikkejään.

Syöpäri

Maaliskuun alkupuolella Tapio kirjoittaa: "Unet jäi lyhyiksi. Pelottaa ja surettaa. Kuolema itsessään ei ole kamalinta. Jos se tapahtuisi niin, ettei siihen ehdi reagoimaan, niin eihän siinä sitten mitään. Mutta pahinta on odottaa silmät kiinni osumaa. Valmistautua. Luopua. Nöyrtyä. Uskotko, jos kerron, että se on vaikeaa? Mä uskon kuolevani tähän syöpään. Uskon, että se tappaa mut. ei juuri nyt, eikä tällä hetkellä, mutta jossain vaiheessa kyllä. Ennemmin tai myöhemmin. Hitaasti. Ja se surettaa. 

Välillä ihmettelen, kun romahtaa, että miten jaksan tämän. Samalla odotan ja pelkään tulevia hoitoja. Ne on raskaita. Ja kun on epätietoisuus niiden lopullisesta tehosta. Olenko vuoden päästä samassa tilanteessa? Tiedän, että sitä on turha miettiä. Mietin kuitenkin. Välillä. Sitten täytyy palauttaa itsensä tähän päivään, tähän hetkeen. Se on kaikki, mitä meillä nyt on. Ja nyt olen elossa!"

Pitkäperjantain automatkalla sydämelleni laskeutuu Waelsin herätyksen aikana syntynyt laulu Mitä kuuluu ja mitä uutta. Murrun viimeisen säkeistön kohdalla kyyneliin, ja poikani kohtalo valtaa mieleni.  Koen, että Tapion vaunuja laitetaan valmiiksi.

Keskustelemme myöhemmin laulun sanomasta ja kuolemasta, jota hän ei vielä odota. Tapio haluaa elää ja jakaa rippikoulussa tutuksi tulleen Vapahtajansa rakkautta, ilosanomaa, jota hän on tutkinut systemaattisesti kohta kymmenen vuoden ajan. Apostolien teot ovat juuri lukukohteena, ja hän muistuttaa minua siitä, miten palavalla innolla alkuseurakunta odotti Jeesuksen takaisintuloa.

"Iskä, sinunkin vaunusi ovat valmiina", hän kuittaa minulle. Kelataksin kuljettaja saa kuulla Tapion todistuksen Jeesuksesta, ja evankelisten nuorten kokoontumisissa kyynelsilmin jaetaan hänen sanomaansa hyvästä Jumalasta.

Kaikesta ahdistuksesta huolimatta Tapio kertoo kokevansa erityistä Jumalan läsnäoloa ja hyvyttä arjen keskellä. Musiikki ja omien sävellysten kehittely kuuluvat myös hänen lempiharrastuksiin. Kihlattunsa kanssa he kykenevät sairauden keskellä nauramaan välillä jopa itse syöpähirviölle. Yhdessä kokkaillaan ja nautitaan hyvistä aterioista kotona ja ulkona. Lahjapitsatkin on jo nautittu Golanissa.